Motto: ”Kaikki, mitä tapahtuu, on parasta, mitä minulle voi tapahtua – aina ei vain heti tiedä, mitä hyvää siitä seuraa.”

Annukka Nauraja, kuva AK Films
Elämänsä myllerrysten ja haasteiden kautta Annukka Nauraja on löytänyt unelmansa ja elämänsä tarkoituksen. Nämä kokemukset ovat antaneet hänelle syvän ymmärryksen onnellisuuden merkityksestä ja kirkastaneet hänen kutsumuksensa: auttaa ihmisiä löytämään ilon ja nauttimaan elämästä. Tämä palo johti Onnellisuusopiston perustamiseen vuonna 2010.
Onnellisuusblogissaan Annukka jakaa vinkkejä, ajattelutapoja ja käytännön keinoja, jotka auttavat lisäämään onnellisuutta arjessa. Annukalla on lisäksi kokemusta sosiaalisen median sisällöntuotannosta.
Annukka uskoo vahvasti yhteistyön voimaan: ”Yhdessä olemme saavuttaneet päämääriä, jotka yksin olisivat tuntuneet mahdottomilta.”
Seuraa somessa:
Referenssejä: Annukka Nauraja ohjaajana
”Ja kiitos koko sydämestä eilisestä! Meillä oli aivan ihana päivä, tänään kun tuli töihin, niin tuntui että olisi ollut kauemminkin pois. Ja sinua on täällä kehuttu, samoin koko paikkaa ja päivää. Virkistyspäivän vetäjänä olet kyllä huippu. Uskon että kaikilla jäi ajateltavaa pidemmäksikin aikaa.”
– Paula Kattelus, Oikeusministeriö
”Tarvitsimme ohjelmaa tiimipäivän piristykseen, yhteishengen parantamiseen ja helpotusvinkkejä rankkaan työhömme. Onnellisuusopiston Annukka räätälöi tarpeistamme lähtevän session ja hintakin oli hyvä tiukkojen budjettien painaessa niskaan. Tarjous tuli nopeasti ja toteutuksesta oli helppo sopia. Saimme mukavan rentoutussession, missä työstressi ja turhat ajatukset katosivat. Lisäksi saimme hyvän mielen yhdessä nauramalla. Erityisen tyytyväisiä olimme session lämminhenkisyyteen, sopivaan kestoon, ihanaan kouluttajaan ja sisältöön. Suosittelen vastaavaa kaikille, mutta varmastikin tekisi erityisen hyvää kaikille it-nörteille ja insinööreille…”
– Nina Palmroos, MTV3
”Moikka Annukka! Kiitos paljon vielä onnellisuus ja naurujoogaoppitunnista. Oli todella hauskaa ja rentouttavaa toimintaa, ja myös kivaa hulluttelua. Sulla on reipas ote. Tykästyin heti. Harmi ku aika loppui kesken, olis voinu jatkaa paljon pidempään.”
– Joona Jalkanen, Toimitusjohtaja, J. Jalkanen Oy, Annukan TV-naurujoogasta Neljän tähden illallisessa
”Yrityksessämme oli piiiiiitkä, lähes parivuotinen kehitysprojekti, loppusuoralla. Projektia oli väännetty hampaat irvessä ja mittakaavan suuruudesta sekä täysin uudenlaisista haasteista johtuen välillä itku kurkussa. Loppusuorapalaverimme kevennysrupeamaksi tilasimme Annukalta naurujoogasession. Jälkikäteispalaute siitä on ollut hyvä! Isännöitsijää on tosin pitänyt lepytellä aiheutetusta metelistä, mutta muut naapurifirmat ovat olleet kateellisia kun meillä oli niin hauskaa. Oma porukkamme koki ihan naurettavan hyväksi palaveritauoksi käyntisi.”
– Hannu Solanne, Toimitusjohtaja, Uranus Oy
”Odotin kiinnostuneena mutta passiivisena iltaa, kokemus oli todella positiivinen ja Annukka on mitä innostavin ohjaaja.”
– Christina Pulkkinen, Asiakkaan tarpeisiin räätälöity Naurun ja ilon ilta
”Annukka huomio ryhmämme hyvin ja sai ryhmän mukaan, vaikka ryhmämme oli vaativa ja ihmisillä oli erilaisia osallistumisrajoituksia. Parkinson-ryhmä on vaikea saada innostumaan, mutta osasit itse rennosti mennä ja olla esikuvana saaden ryhmän pian mukaasi. Suosittelen kaikille vauvasta vaariin, kunhan ei pelkää nauramisemme ”kovaa” ääntä”
– Helvi Leino, Parkinson-yhdistys
”Kiitoksia hyvästä ja iloisesta sessiosta. Tuollaisen jutun onnistumisen kannalta tärkeintä on, että pystyy heittäytymään siihen sisään ja me pystyimme mielestäni hyvin. Se myyntiprosessin läpi käyminen oli ehkä parasta, koska siinä pystyi kuvittelemaan oikeita tilanteita ja päästämään tältä osin höyryjä pihalle. Kaikki meidän porukasta oli tyytyväisiä tapahtumaan!”
– Juri Ruhola, Sales Team Manager, ALD AUTOMOTIVE
”Rentouttava kokemus, voin suositella muillekin. Raukea olo, säryt ja huolet jäi pois”
– Riikka Aaltonen, yksityisnaurujooga
”Oli todella mahtavaa nähdä niin monet iloiset kasvot Virikepäivän päätteeksi! Ja siitä kaikista suurin kiitos kuuluu teille ohjaajille! Aivan huippua, että olitte mukana tekemässä Virikepäivästä niin virkistävän, rentouttavan ja iloisen tapahtuman. :) Kiitos vielä kerran ja mukavaa kesää!”
– Kristiina Tolonen, Haaga-Helia

Annukka Nauraja, kuva: Jaana Rinne
Suomen Videovaikuttajat ry: hallituksen jäsen, tapahtumavastaava
Suomen Videovaikuttajat ry on Suomen ainoa sosiaalisen median vaikuttajayhdistys. Yhdistys toimii valtakunnallisesti tarkoituksenaan järjestää tapahtumia, jakaa tietoa ja tukea luovuutta, jotta jäsenet voivat kehittyä omassa harrastuksessaan tai työssään. Yhdistys toimii videontekijöiden puolueettomana edunvalvojana.
FINALISTI: Vuoden Inspiroivin TikTokkaaja 2024
Mustikkapäiden järjestämässä TikTok Creator Awards -gaalassa palkitaan TikTok-sisällöntuottajia, jotka edistävät positiivista, inklusiivista ja kiusaamisvapaata somekulttuuria.
Kilpailussa kuhunkin kategoriaan valittiin kuusi ehdokasta yleisön ehdotusten perusteella. Kolme eniten yleisöääniä saanutta eteni finaaliin – ja minulla oli kunnia olla yksi heistä Vuoden 2024 Inspiroivin TikTokkaaja -kategoriassa!