Syksyn tulo on tuonut otsikoihin stressin, uupumuksen ja loman lyhyen vaikutuksen. Artikkeleista löytyy myös hyviä neuvoja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Monesti neuvoja ei kuitenkaan ole helppo noudattaa. Ei työtä voi loman jälkeen aloittaa rennommin, jos on esimerkiksi samantien lomalta palatessa saamassa valmiiksi aikataulutetun tiukan jakson eteensä esimieheltä. On vain keksittävä keinot pärjätä.

Vastaavasti stressiä voi aiheuttaa lapsiperheen arki työn ohella. Työ vaatii yhä enemmän venymistä ja joustamista, ja joustoa joutuu usein antamaan perhe-elämä. Lomien loppuminen merkitsee monelle “päiväkoti – koulu – lapsien harrastukset – muut kodin arkipuuhat”-rumban alkamista. Kalenteri täyttyy aamusta iltaan ja arjesta tulee kuin esteradasta suoriutumista. Jos jokin aikataulussa menee pieleen, koko loppupäivä voi olla kelloa vastaan juoksemista. Kun arkipäivät kuluvat minuuttiaikataululla, mistä ihminen saa voimia ja jaksamista itselleen?

On monta hyvää syytä pitää huolta itsestä. Monesti ei tule ajateltua, että lapset oppivat lapsuudenkodissa paljon asioita, joita he vievät mukanaan pitkälle elämään. Kiire on yksi mitä opitaan myös kotona. Ei ole ihme, että osa nuorista aikuisista häviää Intiaan sukeltelemaan kunhan koulusta pääsevät. He ovat luultavasti eläneet vanhempiensa kiireisen elämän mukana vuosia ja päättäneet, etteivät lähde samalle tielle. “Pakeminen” on helpompi vaihtoehto, kuin etsiä omanlaisia ratkaisuja ja uusia tapoja hallita stressiä ja kiirettä.

Tutkijoiden mukaan ei ole ihme, että monen illlat kuluvat väsyneenä television ääressä istuessa. Kun mehut on puristettu pois päivän aikana kerta toisensa jälkeen, on vaikea saada itseä lenkille tai harrastuksen pariin, vaikka kuinka haluaisi. Ei vain ole mistä enää energiaa ammentaisi käyttöön.

Kiire pyörii päässä helposti myös yöllä. Ajatuksissa vellovat tekemättömät työt ja aikataulut. Ehkä myös pelko. Unta voi olla vaikea saada ja aamuyöstä alkavat heräilemiset. Nukkumisen yrittämisestä voi tulla todellinen painajainen. Kuluttava kierre, mistä on vaikea päästä irti.

Vaikka olen tehnyt useita elämänmuutoksia hyvinvointini tukemiseksi, tulee aikoja, jolloin jaksaminen on vaativampaa. Olen itse, samoin monet asiakkaani, saanut huomattavaa apua stressin kesyttämiseen Mindfulness-meditoinnista. Mindfulnessin juuret ovat zen-buddhalaisessa meditaatioharjoituksessa. Mindfulnessia käytetään onnistuneesti stressin hallintaan ja rentoutumiseen. Se auttaa myös hyvän yöunen saannissa ja edesauttaa terveyttä monin eri tavoin muunmuassa alentamalla verenpainetta.

Meditoinnin harjoittaminen ei vaadi ylimääräistä aikaa, jos sitä ei ole. Meditointiharjoituksia voi tehdä monissa eri tilanteissa, joissa normaalisti odottaa jotain tapahtuvaksi, turhautuu odottaessa ja hermostuu lisää. Harjoituksia voi tehdä muutaman minuutin kerrallaan, niin usein kuin haluaa, itselle sopivissa tilanteissa, kuten vaikka hissiä odotaessa tai bussissa tai punaisissa valoissa seisoessa. Harjoitusten pituutta voi lisätä halutessaan itselle sopivalla ajalla, omaan arkeen sopivasti.

Meditointi on ilmaista, helppoa, joustavaa sekä terveyttä ja hyvinvointia tukevaa. Sitä voi myös harjoittaa ilman uskonnollista aspektia pelkästään terveysvaikutusten takia. Tulokset näkyvät, vaikka aluksi tuntuisi ettei saa mitään aikaiseksi.

Itse meditoin muunmuassa nukkumaan mennessä, koska se auttaa jättämään kaikki mielessä pyörivät ajatukset pois, jolloin nukahtaminen useimmiten sujuu vaivatta. Asiakkailta usein kuulen, että myös aamuyölliset heräämiset alkavat siirtyä edemmäksi. Jo tunnin pidempi yhtäkestoinen yöuni, näkyy päivällä positiivisesti jaksamisessa. Ennen tiukkaa tapaamista, on hyvä ottaa hetki itselle vaikka kokoushuoneeseen kävellessä. Kävelyn aikana voi tehdä meditointiharjoituksen, eikä kukaan ympärillä olevista arvaa mitään sen kummempaa olevan tekeillä. Meditointia voi harjoittaa näyttävästi esimerkiksi lootusasennossa tai pelkästään omassa mielessä.

Meditointia on harjoitettu tuhansia vuosia. Sen toimivuus on syy suosioon. Meditointi nostaa muuten tutkitusti myös ihmisen onnellisuustasoa!

 

Kirjoittajana valmentaja, Mindfulnessohjaaja Heidi Helander-Hyvönen