Professori Markku Ojasen mukaan kaikkein tärkein askel kohti onnellista elämää on se, että itse huomaa muut ihmiset, kiittää ja on muutenkin kohtelias ja huomaavainen. Tämä lisää sosiaalisia verkostoja jotka Ojasen mukaan ovat onnellisuuden perusta. Päinvastoin toimiminen taas lisää sekä omaa että lähipiirin pahoinvointia. Nykyaika suosii paljon kyynisyyttä ja kriittisyyttä, mutta se tie ei johda onneen, Ojanen muistuttaa. Siis jos on kriitinen muita kohtaan, niin kiitosta saa kyllä odottaa. Ojanen arvostaakin yli kaiken henkilöitä, jotka puhuvat toisista selän takana vain hyvää.

Tulee mieleen, että onnellisuus tuntuu olevan yksi niistä elämän jännistä ulottuvuuksista josta puhutaan paljon, mutta joka on lopulta aistittavissa enimmäkseen aika pienissä hetkissä. Pieniä pulpahtelevia tunteita ja aavistuksia, kuten lapsen viaton katse. Tai kuinka kaislat huojuvat herkästi tuulessa. Miltä tuntuu lämmin hiekka varpaiden alla? Hyvä biisi tai ruoka. Hymy tai kosketus.

Ei ole hölmöä ajatella, että onnellisuus tulee ihan puskasta out of the blue, eli onnellisuuden puuska ilman mitään eritystä syytä. On kliseistä sanoa, että onnellisuus on pienissä hetkissä mutta psykologisesti ajatellen niin se menee. Aina kun voi unohtaa itsensä niin onkin äkkiä osa jotain paljon laajempaa elämää niin tulee myös onnellisemmaksi. Tekemisen lomassa olisikin hyvä muistaa aina välillä pysähtyä, sillä luppohetket avaavat tilaa luovuudelle.

Muutamia vuosia takaperin minulla oli tapana kerätä neliapiloita niityiltä. Samalla tämä oli minulle eräänlainen mielentyhjennys harjoitus. Olin lopulta kerännyt niitä parikymmentä ja päätin vähän vaikeuttaa harjoitusta, niinpä aloinkin keräämään viisiapiloita. Löysin niitäkin aika monta ja päätin, että kun löydän kuusiapilan niin saa riittää. Sekin löytyi. Kaverini kysyi tämän kuultuaan, että olenko mielestäni normaalia onnekkaampi? No ensinnäkin tämä apiloiden löytäminen on tietysti vain mielen mekaniikkaa, löydän niitä asoita joihin olen mieleni ja katseeni ohjelmoitunut fokusoimaan. Eli laajemmin, se mihin uskon alkaa tuottaa lisää samankaltaisia asioita elämääni, ihan uskomusten mukaisesti.

Sama lume mekaniikka toimii kaikessa muussakin. Lume voikin olla paljon syvällisempi juttu kuin nykytiedon avulla ymmärretään? Toinen oivallus mikä heräsi kaverini viattomasta kysymyksestä oli kysymys onnellisuudesta. Mitä onni on? Helposti ajattelemme, että onni on jotain mikä annetaan tai jotain mikä vaan jotenkin maagisesti tulee luoksemme. Tämä toimiikin hienosti jos sinulla on ollut lapsuudessa paljon rakkautta ja huolenpitoa ja jos olet lähtökohtaisesti tunnetaidoiltasi hyvin kehittynyt. Asiat virtaavat. Mutta mitäpä jos nämä tunnetaidot suorastaan puuttuvat tai jos luonnolliset tunteemme jopa toimivat hyvää tarkoitustamme vastaan? Voiko silloin edes haaveilla onnesta? Voi ja tuleekin haaveilla, sillä sama hyvän mielen mekaniikka toimii tässäkin. Se mihin uskon voimistuu. Silti käsitystä ulkoa annetusta onnellisuudesta täytyy avartaa laajemmaksi, sillä muuten olemme onnellisuuden suhteen hyvin eriarvoisessa tilanteessa. Toisilla on valtavan hyvät edellytykset tulla onnellisiksi ja toisilla on auttamatta aika karut lähtökohdat. Onkin hyvä muistaa, että monilla on paljon pienemmät eväät repussa ja siksi toivonkin myötätuntoa kehiin. Tässä nousee vahvasti esille yksi hieno ominaisuus joka ei ole kiinni lapsuuden tai menneisyydestä pulppuavan alitajunnan tunteista, nimittäin elämän halu. Tai voihan sitä elämän rakkaudeksikin kutsua, yritän nyt tarttua johonkin mahdollisimman konkreettiseen, johonkin minkä varaan onnellisuutta rakentaa.

Elämän halu on siitä mahtava voima, että usein se vain kasvaa vaikeuksien myötä. Pikku hiljaa kokemuksista karaistunut ja rohkaistunut elämän halu voimistuu elämää ohjaavaksi ja kirkastavaksi voimaksi. Nimittäin jos onnellisuutta tavoittelee vain intuition ja hämärän uskon avulla, niin voi olla että onni valuu kuin vesi hanhen selästä, sillä pysyvään onnellisuuteen kuuluu myös itsensä kohtaaminen karvoineen päivineen. Omien tummien vesien tietoinen hyväksyminen ja niiden parantava rakastaminen ei kuulosta kovin onnellisuutta lisäävältä, mutta tie onneen ja elämän yhteyteen kulkeekin usein rotkojen kautta. Kuin Danten Jumalaisessa näytelmässä konsanaan. En kuitenkaan halua korostaa liikaa elämän varjoisia puolia, sillä varjothan ovat oikeastaan vain valon puutetta. Silti jotain meissä on myös kuoltava jotta uutta voi syntyä.

Onkohan isoin ongelmamme se, että haluamme pitää kiinni vanhasta, emmekä ole kylin alttiita kokeilemaan uutta ja kuolemaan vanhalle? Luonnossakin kaikki muuttuu ja kehittyy ja siksi meidänkin on muututtava ja kehityttävä mukana. Tässä muutoksessa ovat luovat taidelähtöiset menetelmät erinomaisia keinoja. Taide antaa moninaisia välineitä vaikeidenkin asioiden käsittelemiseen. Taidehan syntyy sisäisistä jännitteistä ja niiden aiheuttamasta muutoksen tarpeesta. Taiteessa melkein kaikki on sallittua ja taidelähtöisillä menetelmillä voidaan avata sisäisiä ja myös yhteisöllisiä lukkoja.

Kiteyttäen elämän halu, luovuus ja luppohetket saavat aikaan konkreettisia muutoksia, tuntemaan, luomaan, hengittämään ja rakastamaan vapaammin. Olemaan onnellisia.

Ja nyt takaisin auringonpaisteeseen, tässä pieni tarina eräästä onnellisesta hetkestäni.

Mennään kylpyyn, tule tänne kivien luokse. Meidän koti on pienten rantakivien muodostelma. Iskän kivi on tossa vieressä. Nyt kahlataan matalassa vedessä kohti kahta lasikuituista soutuvenettä jotka lepäävät vanhojen telien päällä. Siellä on suihku ja vessa. Jalkapohjien alla tuntuu pikkukiviä ja mutaa joka muuttuu liukkaaksi kallioksi kun kuljemme minivauhtia kohti veneitä. Poika kiipeää telien yli, tää on mun kylpy ja toi on suihku. Toisen veneen perätuhto on tietysti iskän suihku. Sinne pitää mennä heti pesulle. Suihkunraikkaana asetun makaamaan kahden merensyövyttämän laudan päälle ja suljen silmät. Lautojen karheus tuntuu hyvältä selkää vasten. Kuivaa meriruohoa, pieniä kotiloita ja auringon polttamaa käpryistä patinaa. Jalat nilkkoja myöten vedessä. Jalkapohjissa tuntuu kallion leväinen liukas pinta. Aurinko paistaa silmäluomien läpi ja luo oranssia hehkua silmien taakse. Korvissa humisee tuuli. Henkäisen syvään ja putoan välkkeen läpi. Meri, aurinko, tuuli, lehtien havina, lasten iloiset kiljahdukset, lämmin puu selkää vasten. Jos paratiisi olis olemassa.. kylmä pieni käsi koskettaa hartiaa, iskä nouse! Tuu tohon vessaan.

Mikko Kirjavainen, TaM,

Mikon erityisosaamista ovat taidevalmennukset.

Kirjoittaja: Mikko Kirjavainen, TeM, taidevalmentaja