Hei,

 

Luin blogeja elämäntaidosta, joista heräsi erilaisia ajatuksia, joten päätin kirjoittaa omankin tekstin.

Olen saanut kasvaa henkisellä polullani jo jonkin aikaa. Matkan varrella olen muuttanut ruokavalioni, lisännyt liikuntaa ja opetellut uutta suhtautumistapaa elämään.

Aloin kyseenalaistamaan omia ajatuksiani ja uskomuksiani, harjoittamaan positiivisempaa ajatus- ja suhtautumistapaa elämään, itseeni ja muihin ihmisiin. Halusin kehittää itseäni ja olla onnellisempi.

 

Monet ajatuksista ja uskomuksista toimivat pelosta käsin, sekä siitä mitä uskomuksia meillä itsestämme on.

Omilla uskomuksilla ja ajattelutavoilla on suuri merkitys toimintatapoihimme. Pelko estää meitä usein tarttumasta asioihin mitä monesti elämältä haluaisimme. Tie muutokseen voi olla vaikea ja pitkä, mutta jos uskomme itseemme ja siihen että onnistumme, voimme avata ovet unelmien toteutumiseen. Tärkeää on muistaa, että hiljaa hyvä tulee.

Pelolla on suora yhteys kielteiseen ajattelutapaan. Kielteinen ajattelutapa saa meidät voimaan usein huonosti. Harjoittelemalla myönteisempää ajattelutapaa ja menemällä pelkojamme kohti meillä on mahdollisuus huomattavasti parempaan elämänlaatuun. Pelkoja kohti meneminen tarkoittaa omalle epämukavuusalueelle astumista, vain astumalla epämukavuusalueelle voimme voittaa pelkoja. Kun asiasta tulee tuttu ja turvallinen, niin asia ei enää tunnu epämukavalta, vaan päinvastoin.

Onnen rakentaminen syntyy pienistä asioista palanen kerrallaan. Ulkoiset asiat eivät tuo meille pysyvää onnea, koska aito onnellisuus lähtee meistä itsestään. Jatkuva itsensäkehittäminen luo onnea ja menestystä.

Jotta voimme säilyttää oman tasapainomme parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän tulisi muistaa mikä on meille kokonaisvaltaisesti hyväksi. Raitis ilma, ravinto, liikunta, rentoutuminen, riittävä uni ja tyytyväisyys omaan elämään ovat ensisijaisia asioita hyvinvointimme kannalta.

Nykymaailmassa kiire tuntuu olevan yleinen tunne. Pelko ohjaa usein myös kiireen tunnetta. Pelko siitä ettei kerkeä hoitaa asioita. Kun asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, eli katsoo mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä asioita, voi huomattavasti säästyä kiireeltä ja stressiltä. Sopiva stressi lisää toimintakykyä. Liika kiire ja stressi ovat huonoksi kehollemme monella tapaa. Terveessä kehossa kasvaa terve mieli.

Tasapaino ja onnellisuus kulkevat käsi kädessä.

Opittuihin tapohin ja asioihin on helppo palata, koska se tuntuu turvalliselta ja helpolta. Kun muutosta haetaan on opeteltava muuttamaan ajatuksia ja tapoja, joka mahdollistaa tien muutokseen. Muutos on usein pelottavaa, mutta myös hyvin palkitsevaa. Muutos on jatkuva prosessi.

Meillä jokaisella on mahdollisuus rakentaa elämästämme juuri sellainen kuin toivomme sen olevan. Riippumatta siitä toivommeko lisää onnellisuutta, parempia ihmissuhteita vai menestystä elämään. Kaikki mitä tunnemme ja koemme on elämän rikkautta, tunteet kertovat meille paljon. Onnellisuus ja sen luominen on eniten kiinni itsestään.

 

PS. Näiden elämäntaitoblogien lukeminen innosti minut itsekin kirjoittamaan :)

http://hannupirila.blogspot.fi

http://janne.zennen.net/

http://www.kaarinadavis.com

http://www.caressa.fi/blogi

http://elaparemmin.fi

http://www.almonda.fi/blogi.html

 

Kirjoittaja: Marianne Wikström