Tämä on kysymys, jonka kohtaan monesti. Olen saanut nähdä, että Heikki Hallantien sanat “Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat” pitävät paikkansa myös bisnesmaailmassa.

Haluan kertoa kannustavan tarinan, jota minulla on ollut ilo seurata läheltä. Tässä tarinassa päähenkilönä on Janne. Jannelle on aina ollut sydämen asia auttaa ihmisiä auttamaan toisiaan ja tekemään enemmän yhteistyötä. Tämä on haastava missioksi, sillä vallitseva yrityskulttuuri saa työntekijät kilpailemaan asemista, ylennyksistä ja muista eduista keskenään. Tieto ja osaaminen ovat työntekijän arvon mittari, jolla kilpaillaan yrityksen sisällä. Tämä saa työntekijät panttaamaan tietoa ja osaamista. Osaamisen ja tiedon jakamisella menettäisimme kilpailuetumme. Meillä on työtapa, missä suuri osa osaamista jää hyödyntämättä. Tarvittavan osaamisen löytämiseen menee tuhottomasti aikaa, ja siinä kuormittuvat yleensä ihmiset, jotka eniten tuovat itseään ja osaamistaan esille. Osaava hiljaisempi kaveri saattaa istua vieressä ilman, että tiedämme edes mitä hän osaa – ja vielä vähemmän on tietoa siitä, mistä hän on kiinnostunut. Työyhteisöissä on puutteena yhteisöllisyys. Puutetta ei huomata, koska ei ole muuta tapaa toimia.

Janne sai kerran juoksulenkillään idean. Hänelle valkeni kuinka saada kovassa business-maailmassa työskentelevät ihmiset tekemään enemmän yhteistyötä ja auttamaan toisiaan. Palo aiheeseen oli Jannella niin suuri, että hän irtisanoi itsensä hyväpalkkaisesta valtion virasta ja lähti kehittämään uutta työtapaa ja sitä tukevaa työkalua. Tie ei ollut helppo. Kaikki oli rakennettava tyhjästä. Myytävä tuote oli vasta visiona ja unelmana, turvattu toimeentulo oli historiaa. Halu saada ihmiset auttamaan toinen toisiaan ja tekemään enemmän yhteistyötä oli niin suuri, että matkan varrella Janne mm. luopui omistusasunnostaan ja muutti vuokralle.

Tästä kaikesta on nyt neljä vuotta. Jannen yritys on kehittänyt uudenlaisen yhteisöllisen Parvi™ -työtavan ja sitä tukevan xTune -työkalun. Työkalussa jokainen saa tuotua näkymiin osaamisensa kiinnostuksensa, minkä esille tuominen on monesti vielä osaamista tärkeämpää tietoa, sillä asiasta aidosti kiinnostunut henkilö hankkii tarvittaessa tarvittavan osaamisen. Kaikki on rakennettu uudenlaisen, tehokkaamman yhteistyön ympärille, missä kuka tahansa voi pyytää ja saada apua ongelmaan, projektiin tai haasteeseen siitä osaavilta ihmisiltä. xTune etsii oikeat henkilöt vaadittavan osaamisen ja kiinnostuksen perusteella.

xTune on löytänyt tiensä suomalaisten yritysten sydämiin auttaen tuhansia ihmisiä työskentelemään yhteisöllisesti ja rakentamaan auttamiseen ja yhteistyöhön kannustavaa kulttuuria. Näin muiden auttaminen tulee näkyväksi, ja sille osataan antaan arvoa. On helppoa löytää hetkessä oikeat osaajat, kun itse tarvitsee apua. Yrityksen johdolla on selkeä ja aina  ajantasainen kuva henkilöstön osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista, minkä perusteella on helppo hankkia täydentävää osaamista. Siäisessä rekrytoinnissa tehtävät löytävät oikeisiin osoitteisiin ja aidosti kiinnostuneille ihmisille.

Ei tarvitse kysyä Jannelta kahdesti, että kannattiko kaikki se valtava työ ja panostus. Tänäpäivänä Intunex Oy työllistää Jannen lisäksi 1-3 ihmistä ja xTune on valittu Paras yhteisösovellus 2012 -laatukilpailun finaaliin viiden parhaan sovelluksen joukkoon. Huomenna pääsen jännittämään Jannen kanssa kilpailun voittajaa eEmeli 2012 gaalassa.

Onnea kilpailuun Janne + tiimi!