Kun puhutaan onnellisuudesta ja sen tavoittelusta, ajanhallinta ei ehkä ole ihan ensimmäinen mieleen tuleva asia. Ajanhallintahan mielletään usein stressaavaksi, pakkomielteiseksi suorittamiseksi, kellon vilkuiluksi ja keinotekoisen kiireellisyyden tunteen luomiseksi. Nämä eivät suorastaan ole niitä asioita, joiden ajattelisi tekemän meistä onnellisempia. Ja eiväthän ne tee.

Onneksi ajanhallinta ei todellisuudessa ole mitään noista. Päinvastoin se tarjoaa meille ehkä helpoimman reitin päästä eroon juuri kiireestä, stressistä ja suorittamisen tunteesta sekä tämän kautta lisää onnellisuuttamme.

Mikä muuten tekee meistä onnellisia? Suuri rooli on ainakin sillä, että saamme tehdä asioita joista aidosti pidämme ja joiden tekemisestä nautimme. Mitä enemmän näitä mielekkäitä asioita pääsemme tekemään (ja mitä vähemmän aikaa käytämme ikäviin asioihin), sitä onnellisempia pääsääntöisesti olemme. Mutta kuten jokainen varmasti omastakin kokemuksesta tietää, tämä ei ole aina ihan niin helppoa. Työt, velvollisuudet ja tylsät rutiinit ahmaisevat helposti valtaosan ajastamme, monien (erityisesti yrittäjien) tapauksessa usein enemmänkin kuin valtaosan.

Olisi helppoa vain sanoa että “tee vähemmän asioita joista et pidä ja enemmän niitä, joista pidät”. Todellisuudessa tuon toteuttaminen taas on jos ei mahdotonta, niin usein aivan äärimmäisen vaikeaa, eikä siksi sovi kaikille. Kun tilanne on se, että olemassa olevista tehtävistä ei syystä tai toisesta voi luopua tai vähentää, ainoaksi vastaukseksi ongelmaan jää niiden tekeminen tehokkaammin ja järkevämmin.

(Muistutus: tehokkaammin tekemiseen ei edelleenkään tarvitse sisältyä ajatusta stressaavasta suorittamisesta ja kiireestä).

On melko uskomatonta, kuinka paljon aikaa säästää ja kuinka paljon enemmän saa aikaan yhdenkin kunnollisen ajanhallintatekniikan käyttöönotolla, useammasta puhumattakaan. Erilaisia ajanhallintatekniikoita löytyy maailmasta satoja ja satoja (ja lisää kehitetään koko ajan), joten jokainen löytää joukosta itselleen sopivimmat aivan varmasti. Pientä esimakua näiden määrästä saa kun kirjoittaa googleen vaikkapa “list of time management techniques”.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole esitellä mitään tiettyjä tekniikoita, vaan tehdä selväksi, kuinka uskomattoman paljon voimme ajanhallintaa soveltamalla parhaimmillaan saada aikaan (esimerkkinä vaikkapa tavallinen kaveri joka läpäisi yliopiston kahdessa vuodessa samalla kun eli melko normaaliaelämää (HUOM: linkki koko edelliseen lauseeseen http://www.stevepavlina.com/articles/do-it-now.htm)). Ja mitä tehokkaammin saamme asioita aikaan, sitä enemmän aikaa meille jää niiden kivojen, meidät onnelliseksi tekevien aktiviteettien harjoittamiseen.

Kun ottaa huomioon kuinka paljon ajanhallinta parantaa elämänlaatuamme ja kuinka helppoa ja vaivatonta sen käyttöönotto on, on melkeinpä älytöntä ohittaa se. Se on yksi helpoimmista tavoista lisätä onnellisuuttaan ja omasta puolestani suosittelen sitä lämpimästi ihan jokaiselle.

Alkuun pääsee helposti vaikkapa lähikirjastosta tai googlaamalla hakulausetta ”time management techniques” :)

Blogikirjoituksesta kiitos ja kunnia kuului Elä paremmin -blogin kirjoittaja Jevgeni Särjelle

Kirjoittaja: Elä paremmin.fi -blogisivuston ylläpitäjä Jevgeni Särki