Filosofian historian suurimmaksi pessimistiksi sanottu Schopenhauer (1788–1860) mietti aikoinaan perusteluja sille, miksi maailmaa ei pitäisi olla lainkaan olemassa. Perusteissa oli mm se, että suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole onnellisia, sekä että emme huomaa hyviä asioita ympäriltämme, ennen kuin olemme menettäneet ne. Ehkä kuitenkin on parempi herätellä ihmisiä huomaamaan hyvät asiat ympäriltään, kuin toivoa maailman loppumista!

Pessimismi voi olla ihan hauskaakin. Monissa elokuvissa ja stand up komiikassa, se toimii loistavasti. Woody Allenin esittämät roolihahmot ovat hyvä esimerkki. Tosielämässä sellaisen ihmisen päivittäinen kohtaaminen voisi olla todella raskasta. Kun kohtaa iloisen ihmisen, osa ilosta tarttuu kohdattuihin ja vielä heistäkin eteenpäin. (Tämä on todistettu tieteellisesti.) Samoin käy, kun tapaa ihmisen, joka on huonolla tuulella tai voi huonosti. Pahaa oloa leviää toisillekin.

Entä jos kotona tai työpaikalla on joku, joka jatkuvasti vain valittaa? Vaikka kuinka yrittäisit hienovaraisesti elekielellä kertoa, että sinua ei aihe kiinnosta, niin se ei auta. Joskus ihmiset valittavat, kunnes he kokevat, että heitä on kuultu. Yritä ensin kuunnella ja viestiä vahvasti, että kuulet ja ymmärrät mitä hän sanoo. Jos valitus silti jatkuu, voit yrittää kertoa omasta positiivisemmasta suhtautumisestasi maailmaan, ja miten se sinua hyödyttää. Voit myös yrittää lähettää linkkiä kiinnostavaan artikkellin, missä aiheesta puhutaan toivomallasi tavalla tai havainnollistaa asiaa muutoin.

Voit ehdottaa kotona tai työpaikalla positiivisuuden teemapäivää. Kokeilua, jolloin negatiivista puhetta ei sallita. Usein näissä kokeiluissa herää huomioita kevyemmästä olosta ja paremmasta työilmapiiristä, jolloin ihmiset saattavat innostua jatkamaan kokeilua tai tekemään siitä pysyvän tilan. Asiat pitää toki pystyä käsittelemään asiallisesti, vaikka olisivatkin vaikeita tai tuntuisivat negatiivisille. Myös lahjakortti positiivisuusvalmennukseen voisi toimia, jos vastaanottajan tiedettäisiin olevan loukkaantumatta siitä ja osaavan heittäytyä prosessiin.

Huomaa siis hyvät asiat ympärilläsi. Niiden huomioimisen taitoa voi harjoitella joka päivä. Kiitollisuuden päiväkirja on loistava tapa antaa huomiota hyville asioille. Kun päiväkirjaa on kirjoittanut jonkin aikaa, alkaa pienet ihanat asiat huomaamaan automaattisesti. Ja niitä pieniä ihanuuksia löytyy kaikilta. Lupaan sen.

 

Kirjoittajana valmentaja, Mindfulnessohjaaja Heidi Helander-Hyvönen