”Onko minun, vuosia samoja virsiä elämäni surkeudesta toistelleen ihmisen oikeasti mahdollista oppia valitsemaan elämääni onnellisuutta tuovia asenteita ja ajattelu- sekä toimintatapoja?”
– Kyllä on. Se, mitä elämässä on tapahtunut – oli se sitten kuinka traumaattista tahansa, ei tule sulkemaan pois onnellisuuttasi tässä hetkessä, eikä tulevaisuudessa. Ainoastaan suhtautumisesi menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen on asia, joka voi sen tehdä. Jos niin valitset.
Onnellisuusopiston sivuille tuleminen kertoo positiivisesta valinnasta ja kiinnostuksesta lisätä omaa ja/tai läheisten hyvinvointia.
Itse tapahtuvan oivaltamisen kautta tulleet työkalut jäävät parhaiten mieleen ja ne otetaan käyttöön tehokkaimmin. Miten minä blogissani voisin parhaiten auttaa Sinua?
Sen sijaan, että luettelisin sinulle ”näin pitää ajatella ja toimia” -listoja, kirjoitan myös kysymysten muodossa.
Jaan toki myös vinkkejä, mutta minulle on tärkeää, että oivaltaminen tapahtuu yhdessä kanssasi, sillä yksi keskeinen onnellisuudentaito on kyky oppia tarvittaessa vaihtamaan itse näkökulmaa.
Kysymyksilläni pyrin tukemaan tätä taitoa.
Jätä kommentti