Arvostava työyhteisö

Työpaikkakiusaaminen ja muut vastaavat haasteet ovat arkoja aiheita. Niiden esille tuominen vaatii rohkeutta sekä vastuunottoa.

Kiusaaminen on yleistä, mutta sen olemassaolo usein kielletään. Kiusaamiseen yhdistetään työyhteisön olevan suoraan huono ja toimimaton. Luontaisesti näin ei haluta ajatella omasta työyhteisöstä.
 
Miten sitten erottaa toimiva ja toimimaton työyhteisö?

Toimivassa yhteisössä kiusaaminen tuodaan esille. Toimimattomassa sitä peitellään ja paljastuessaan kiusaamista vähätellään tai se kiistetään kokonaan.
 
Usein myös kiusaajalla on itsellään tieto, ettei todellinen syy hänen käyttäytymiselle ole kiusatussa. Kuitenkaan hän ei löydä selitystä toiminnalleen ja kärsii itse myös tilanteesta.
 
  • Kuinka toimia, kun on kiusattuna toimimattomassa työyhteisössä?
  • Kuinka toimia, kun tiedostan olevani kiusaaja?
  • Miten johtajana puuttua kiusaamistilanteisiin rakentavasti ja vastuullisesti?
  • Entä kuinka sivustaseuraajana tulisi toimia?
  • Vaikuttavatko menneisyyden kiusaamistilanteet tässä päivässä työntekoosi?
 
Nämä ovat tuttuja kysymyksiä kokeneelle johdon-  ja henkilöstön työnohjaajallemme, Matti Nokelalle.
 
 
Ota yhteyttä kiusattuna, kiusaajana, johtajana tai sivustaseuraajana. Yhteyden ottaminen kertoo Sinun olevan rohkea ja esimerkillisen työyhteisön jäsen.

Voit keskustella aiheesta henkilökohtaisesti luoden yksilöllisen toimintasuunnitelman, tai voit käyttää olemassa olevia vaihtoehtojamme.
 
Tutustu tarvittaessa myös kriisikonsultaatioon.
 
 
 

 

 




© Onnellisuusopisto 2010-2017 Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki | p. 044-342 3333 | info(a)onnellisuusopisto.fi