Annukka Blom-Ruohisto

"Kaikki mitä tapahtuu, on parasta mitä minulle voi tapahtua – aina vain ei heti tiedä, mitä hyvää siitä seuraa"

 
Monien vaikeidenkin elämäntilanteiden ja kokemuksien suotuisan vaikutuksen ansiosta Annukka pääsi kosketuksiin unelmiensa kanssa ja löysi samalla tarkoituksen elämälleen. Hänellä on kutsumus auttaa ihmisiä olemaan onnellisia ja nauttimaan elämästä. Tämä kutsumus on se voima, joka sai aikaan Onnellisuusopiston perustamisen vuonna 2010.
 
Onnellisuusblogissa Annukka jakaa onnellisuutta edistäviä vinkkejä, ajatustapoja ja toimintamalleja.
 
Toimissaan hän korostaa yhteistyön merkitystä – "Yhdessä olemme päässeet yksin mahdottomillekin vaikuttaneisiin määränpäihin."
 
Annukka on suorittanut työhyvinvointipainotteisen Johtamisen erikoisammattitutkinnon ja sertifioitunut muun muassa Hyvinvointivalmentajaksi, NLP Coachiksi sekä naurujooga- ja ryhmäliikunnan ohjaajaksi. Tuoreimpina opintoinaan hän suorittaa Helsingin yliopistolla yleisen ja aikuiskasvatustieteen pääaineopintoja ja Itä-Suomen yliopistollaa työ- ja organisaatiopsykologian sivuaineopintoja. Yritystoiminnan ymmärrystä Annukka on syventänyt oman yrittäjyyden lisäksi yrittäjän ammattitutkinnolla.
 
Annukalla on kokemusta hyvinvointipalveluiden tuottamisesta ja toteuttamisesta lukuisiin erilaisiin ja erikokoisiin organisaatioihin. Aikaisemmin Annukka on toiminut muun muassa Helsingin kaupungin Työväenopiston sopimuskouluttajana ja on vastannut valtakunnallisen Youth Against Drugs ry -järjestön tukiystävätoiminnasta.
 
Kouluttajana ja ohjaajana Annukka on heittäytyvä, iloinen ja mukaansa tempaava.

 



 

Annukka ohjaajana


"Ja kiitos koko sydämestä eilisestä! 
Meillä oli aivan ihana päivä, tänään kun tuli töihin, niin tuntui että olisi ollut kauemminkin pois. 
Ja sinua on täällä kehuttu, samoin koko paikkaa ja päivää. 
Virkistyspäivän vetäjänä olet kyllä huippu. 
Uskon että kaikilla jäi ajateltavaa pidemmäksikin aikaa."
 

- Paula Kattelus, Oikeusministeriö

"Tarvitsimme ohjelmaa tiimipäivän piristykseen, yhteishengen parantamiseen ja helpotusvinkkejä rankkaan työhömme. 
 
Onnellisuusopiston Annukka räätälöi tarpeistamme lähtevän session ja hintakin oli hyvä tiukkojen budjettien painaessa niskaan. Tarjous tuli nopeasti ja toteutuksesta oli helppo sopia. 
 
Saimme mukavan rentoutussession, missä työstressi ja turhat ajatukset katosivat. Lisäksi saimme hyvän mielen yhdessä nauramalla. 
 
Erityisen tyytyväisiä olimme session lämminhenkisyyteen, sopivaan kestoon, ihanaan kouluttajaan ja sisältöön. Suosittelen vastaavaa kaikille, mutta varmastikin tekisi erityisen hyvää kaikille it-nörteille ja insinööreille…" 
 
 - Nina Palmroos, MTV 3

"Moikka Annukka! Kiitos paljon vielä onnellisuus ja naurujoogaoppitunnista. Oli todella hauskaa ja rentouttavaa toimintaa, ja myös kivaa hulluttelua. Sulla on reipas ote. Tykästyin heti. Harmi ku aika loppui kesken, olis voinu jatkaa paljon pidempään."
 
- Joona Jalkanen, Toimitusjohtaja, J. Jalkanen Oy, Annukan TV-naurujoogasta Neljän tähden illallisessa

"Yrityksessämme oli piiiiiitkä, lähes parivuotinen kehitysprojekti, loppusuoralla. Projektia oli väännetty hampaat irvessä ja mittakaavan suuruudesta sekä täysin uudenlaisista haasteista johtuen välillä itku kurkussa.

Loppusuorapalaverimme kevennysrupeamaksi tilasimme Annukalta naurujoogasession. Jälkikäteispalaute siitä on ollut hyvä! Isännöitsijää on tosin pitänyt lepytellä aiheutetusta metelistä, mutta muut naapurifirmat ovat olleet kateellisia kun meillä oli niin hauskaa. Oma porukkamme koki ihan naurettavan hyväksi palaveritauoksi käyntisi."

- Hannu Solanne, Toimitusjohtaja, Uranus Oy
 

"Odotin kiinnostuneena mutta passiivisena iltaa, kokemus oli todella positiivinen ja Annukka on mitä innostavin ohjaaja."
 
 - Christina Pulkkinen, Asiakkaan tarpeisiin räätälöity Naurun ja ilon ilta
 
 
"Annukka huomio ryhmämme hyvin ja sai ryhmän mukaan, vaikka ryhmämme oli vaativa ja ihmisillä oli erilaisia osallistumisrajoituksia. Parkinson-ryhmä on vaikea saada innostumaan, mutta osasit itse rennosti mennä ja olla esikuvana saaden ryhmän pian mukaasi. Suosittelen kaikille vauvasta vaariin, kunhan ei pelkää nauramisemme "kovaa" ääntä"
 
- Helvi Leino, Parkinson-yhdistys


"Kiitoksia hyvästä ja iloisesta sessiosta. Tuollaisen jutun onnistumisen kannalta tärkeintä on, että pystyy heittäytymään siihen sisään ja me pystyimme mielestäni hyvin. Se myyntiprosessin läpi käyminen oli ehkä parasta, koska siinä pystyi kuvittelemaan oikeita tilanteita ja päästämään tältä osin höyryjä pihalle. Kaikki meidän porukasta oli tyytyväisiä tapahtumaan!"

- Juri Ruhola, Sales Team Manager, ALD AUTOMOTIVE



"Rentouttava kokemus, voin suositella muillekin. Raukea olo, säryt ja huolet jäi pois"

- Riikka Aaltonen, yksityisnaurujooga


"Oli todella mahtavaa nähdä niin monet iloiset kasvot Virikepäivän päätteeksi! Ja siitä kaikista suurin kiitos kuuluu teille ohjaajille!
Aivan huippua, että olitte mukana tekemässä Virikepäivästä niin virkistävän, rentouttavan ja iloisen tapahtuman. :)
Kiitos vielä kerran ja mukavaa kesää!"

Aurinkoisin terkuin
 
- Kristiina Tolonen, 

Haaga-Helia



 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 








Annukan palveluita ovat:


 




© Onnellisuusopisto 2010-2017 | Malminkaari 5, 00700 Helsinki | p. 044-342 3333 | info(a)onnellisuusopisto.fi